Viikko oli hilluttu kuin viimeistä päivää ja viikonloppu oli löytänyt paikalleen kuin taattu alkoholisti turvalliselle viinapullolleen.
Paskiaisen setäkin oli päättänyt taas kerran alkoholisoitua seuraksi ettei muu juopotteleva kansa tuntisi oloaan niin epänormaaliksi viikonloppuna. Mureneksi olisi luvassa jotain kastiketta suikalelihasta sillä sitä oli ollut tarjouksessa sen verran viikolla että kyseistä tuotetta oli vieläkin paikassa nimeltä jemmassa.
Illan mittaan olutta oli tullut siemailtua useampiakin ja hihiteltyä cajun red neck gators leffaa ja muita b-leffoja katsellen. Nälkä oli alkanut lähennellä pötsiä joten tilanteeseen tarvittiin korjausta eli ei kuin keittiöön ja kattila öljyttynä heti tulille.
Jääkaapista tarttui käpälään kaljaa ja suikalelihaa. Rohkaisukaljan perään Paskiainen tarrasi puukkoon pohjoispohjalaisella pätevyydellä ja silppusi sipulit, sivulliset eivät tälläkään kertaa saaneet surmaa tai edes omat sorkat osumaa...
Lisää kaljaa Kakkiaiseen ja sitten sipulit kattilaan kuullottumaan. Odotellessa terävällä välienselvittimellä viipaloimaan porkkanoita sillä nekin pitäisi hävittää jonnekkin ja pötsi toimikoon kompostorina tällä kertaa.
Sipuli oli kuullottunut ja kattilaan lensi 600g suikalelihaa hieman ruskistumaan. Väriä saatuaan seuraksi meni ehkä puoli desiä jauhoja. Sen perään mausteita, suolaa, paprikaa, myllystä pippuria, ruuttaus sinappia ja lopulta lihalientä. Kaljaa odotellessa - kastike sai kuplia sen 20-30 minuuttia riisin kiehuskellessa taustalla.
Loppupuolella kastiketta Paskiaisen setä lorautti sekaan 2dl kermaa ette nyt ihan kukaan kuvittelisi että tässä on siirrytty rasvattomaan ruokaan. Perään paiskautui pussillinen sekavihanneksiä kun niille piti jotain käyttöä keksiä. ja muutama minuutti odottamista.
Ainekset:
- suikalelihaa 400-600g
- pari sipulia
- pari porkkanaa
- pussi pakaste rehuja
- mausteita (paprika, pippuri, suola, sinappi)
- lihalientä
- purkki kermaa
- riisiä
Jahka soosi vaikutti soveliaalta siirty se kuppiin riisin kaveriksi lähempää kulinaristista tuttavuutta varten. kastike kelpaa kaveriksi myös perunoille jne. joten riisiin ei tarvitse itseään rajoittaa jos ei halua.
Arvosana 3.5/5. Ihan syötävää mättöä sopivassa soosissa. Tulisuutta uupui, siitä hieman miinuksia mutta se johtuu siitä että maustekaappi kaipaa täydennystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogissa porsasteleville hostina toimiville ahmattimaisille saparohännille voi kommentoida.